sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Asunnon metsästystä ja siivekkäitä

Jälleen toiminnan täyteinen viikonloppu.
 Lauantaina lähdimme välittäjän seurassa katsomaan muutamia asuntoja. 3 asunnoista sijaitsi Lorong Chuanissa, joiden välittömästä läheisyydestä löytyy sekä metro että Australialainen kansainvälinen koulu, josta olemme hakemassa Topille koulupaikkaa. Sijainniltaan siis ihanteellinen paikka, mutta hieman tyyris asuinalue. 4. asunto oli tässä meidän naapurissa Hougangissa, mukava alue ja hyvät palvelut, vuokra hinnaltaan hieman kohtuullisempi (jos nyt ylipäätään voidaan puhua kohtuullisesta Singaporen vuokra-asuntojen kohdalla ;D!! ), mutta kaukana metrolta ja koululta. Asunnot vaikutti enimmäkseen mukavilta, tosin toiset liian pieniltä meidän kalusteille ja kaikista löytyi yhtälailla hyvät kuin huonotkin puolensa, joten jatkamme vielä etsintöjä ensi viikon aikana.

Teemu on ehtinyt tehdä itsensä hyvin tarpeelliseksi, joten sillä on ollut koko viikko kädet täynnä töitä, joille ei näy loppua, siispä isännän pyhäpäiväkin sujui rattoisasti töiden merkeissä, loppupesueen suunnistaessa Jurongin lintupuistoon toiselle puolen saarta. Jurongin lintupuisto kattaa 20 hehtaaria maata ja pitää sisällään 400 eri lajia lintuja, kaikenkaikkiaan yli 5000 lintua ja on täten Aasian suurin lintupuisto.






Puistossa järjestetään näytöksiä, jossa esiintyvät mm. puhuvat papukaijat ja monet muut lajitoverinsa. Eri väriset ja -kokoiset papukaijat tekikin lapsiin suurimman vaikutuksen (niitähän me lähdimme alunperin etsimäänkin) ja eräässä halleista pääsi tekemään lähempääkin tuttavuutta pikkukaijojen kanssa mikäli osti 3 dollaria maksavan kupin linnunravintoa. Papukaijat lensisät kilpaa kädelle, päähän, laukkuun, tai mistä nyt vaan sattui löytymään niiden mielestä jotain kiinnostavaa.


                                         Omat papukaijat oli pakkohankinta kotiinviemisiksi


Puisto on kertakaikkisen upea nähtävyys, jossa saa helposti vierähtämään koko päivän. Luonto sademetsämäisineen ympäristöineen on uskomattoman kaunis ja linnut toinen toistaan upeampia!! Puiston pääsee kiertämään joko (maksullisen) junan kyyditsemänä taikka niinkuin me kuljimme kävellen. Kävelymatkaa kertyy arviolta parin kilometrin verran, joten se oli aika passeli matka kulkea lastenkin kanssa.


                                                      Kataa ihastuttivat pinkit flamingot

                                                                Ihan kiva lintukoto :)
                                                  Eri väriset tukaanit oli upeita ilmestyksiä!!




                                     Tämä pelikaani uiskenteli valtaisan kala-akvaarion päällä.
    Vapaana käyskentelevät linnut ihastuttivat mutta myös hieman jännittivät meidänkin pikkuihmisiä.
                            Etelä-Amerikka osiosta löytyi huikean hieno ja korkea vesiputous!

              Päivän päätteeksi kerkesimme vielä onneksemme kurkkaamaan lystikkäitä pingviinejä :)
            Välillä pysähdyttiin tutkimaan historiaa ja kaivamaan esiin hautautunutta dinosaurusta.

Puiston yhteydessä on myös lapsille rakennettu vesipuistoalue sekä leikkipaikka, jossa meidän jälkikasvu viihtyikin sulkemisaikaan saakka.



Hyvinkin käymisen arvoinen ja lapsiystävällinen paikka, jonne poiketessaan kannattaa varata rutkasti aikaa.

Kuluneet 2 viikkoa ovat vierähtäneet ihan uskomattoman nopeasti ja tekemistä ja nähtävää on piisannut mukavanlaisesti. Tämä saari on loppujen lopuksi mukavan pieni ja liikkuminen täällä hyvinkin helppoa, joten jatkamme saaren kartoittamista suurella mielenkiinnolla, uusia kokemuksia etsien :)!

Voikaa hyvin ystävät ja antakaa kuulua itsestänne!!


2 kommenttia:

  1. Oi miten upeita ja värikylläisiä kuvia!
    Ja mukava lukea kuulumisia sieltä kaukaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla että olet pitänyt näkemästäsi ja lukemastasi, hienoista paikoista ei saa kuin hyviä kuvia :D

    VastaaPoista