lauantai 30. elokuuta 2014

Singapore´s 49th National Day

Johan on taas ollut työn ja tuskan takana blogipäivitysten aikaan saaminen kuluvan kuukauden ajalta!
Nyt kun sain loihdittua aikaan edes jonkin asteisen tarmon puuskan, pitää se käyttää hyväkseen ja palata taas muutaman viikon takaisiin tunnelmiin.

Palasimme siis lasten kanssa kuukauden päivät kestäneeltä Suomen lomaltamme kotiin Singikseen pari viikkoa ennen Topin koulun jatkumista Teemun jatkaessa itsensä sivistämistä kaiken kaikkiaan 7 viikon ajan pallon toisella puolella Savannahissa.

Koska tämä blogi keskittyy oleiluumme Singaporessa, jätän lomakertomukset Suomen osalta väliin, vaikka niistä saataisiinkin aikaiseksi vaivatta useampikin luku. Mainittakoon kuitenkin sen verran, että kotimaan vierailu oli enemmän kuin antoisa ja loma hujahti vauhdilla rakkaiden sukulaisten ja ystävien parissa. Kelitkin suosivat meitä Aasialaiseen lämpöön tottuneita, eikä pitkiä housuja ja takkeja joutunutkaan ottamaan käyttöön.

Aikaeron vaivaamat matkalaiset joutuivat kamppailemaan toista viikkoa saattaakseen itsensä jälleen oikeisiin aikatauluihin, ja olimmekin tyytyväisiä valinnastamme varata kotiutumiseen se parisen viikkoa, jonka aikaerosta toipuminen vaati ennen paluuta arkeen.

Mutta nyt siis itse asiaan, eli Singaporelaisten suureen juhlan aiheeseen: kansallispäivään.
Tänä vuonna juhlimme Singaporen  49. syntymäpäivää 9. elokuuta Singaporen lipun punavalkoisissa kuoseissa. Siispä kaivoimme itsekin kaapeistamme puna-valkoiset vermeet päällemme liittyessämme juhlatunnelmiin retkieväinemme. Suunnistimme useamman mutkan kautta Bayfrontin tuntumaan seuraamaan illan ilotulitusta muutaman tuhannen muun juhlijan sekaan.


Reilun varttitunnin kestänyt ilotulitus oli tosiaan näkemisen arvoinen!Harmiksemme missasimme sitä edeltävän lentonäytöksen seikkaillessamme metrolla paikasta toiseen sopivaa katselupaikkaa etsien (parhaat katselupaikat olivat tietenkin suurelta yleisöltä suljettuja ja maksullisia). Ensi kerralla kenties kuuntelemmekin vanhojen konkareiden ohjeistusta.


Marina Baysta ei ihan äkkiä saa tarpeekseen, siispä jäimme ihailemaan vielä sen upeita rakennuksia sekä kaunista vesishowta. Väen paljouden alkaessa purkaantua meidänkin suuntaamaamme metrotunneliin, alkoi jo hieman jänskättää millä aikataululla kotiutuminen onnistuisi, mutta iloksemme, pääsimme yllättävän kivuttomasti ja nopeasti kotimatkalle.



Kylillä riitti nähtävää ja ihmeteltävää ja olimme iloisia päästessämme osalliseksi Singaporelaisille selkeästi varsin merkittävään juhlaan.