torstai 14. marraskuuta 2013

Muutto: osa 2

Tällä kertaa on syytä kiitellä itseään saamattomuudestaan, nimittäin matkatavaroiden purkamisen suhteen. Kun saavuimme tänne majapaikkaamme, meille ilmoitettiin että meille varattua kahden makuuhuoneen huoneistoa ei ollut sillähetkellä saatavilla, joten meidät sijoitettiin hieman isompaan 3:n makuuhuoneen kämppään, mutta samalla meille ilmoitettiin että saattaisimme jossain vaiheessa joutua vaihtamaan pienempään asuntoon. No se "jossain vaiheessa" tuli aiemmin kuin osasimme odottaakaan, joten tänään jouduimme pakkaamaan tavaramme ja muuttamaan 5. kerrosta alemmas. Repesin muuten Topin kommentille kun valittelin et tylsää joutua heti muuttamaan kun just ehittiin kotiutua ja ollaan saatu jo kamojakin paikoilleen kun tuumas et "olihan täällä jo tosiaan ihan kotoisan sotkuista :D".
Nyt siis majaillaan täällä 7.kerroksessa ja ryhdytään kohtapuoliin etsimään seuraavaa kotiamme asunnonvälittäjän avustuksella.

Topin tuleva koulu ei ole vielä selvillä ja odotamme malttamattomina vastausta Aussikoulusta, josta olemme hakeneet Topille koulupaikkaa, jotta osaisimme jatkossa sijoittaa itsemme jonnekin koulun ja Teemun työpaikan välimaastoon. Liikkuminen täällä paikasta toiseen vie tosiaan aikaa vaikka ollaankin pienellä saarella ja matkallisesti kaikki on lähellä, joten tulevan asunnon sijainnin määrittelee pitkälti työ-ja koulumatkan pituus.

Sadekausi ukkosineen jatkuu, joten sateenvarjoja ei pakattu turhaan matkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti