perjantai 1. marraskuuta 2013

6 days to Final Countdown

Phuh, koska kello sen enempää kuin kalenterikaan ei tunne armoa, on aika karistaa Suomen pölyt (lumet?!) kengistä lähempänä kuin itse uskookaan ja kohta katsellaan kuuta hieman toisenlaisesta vinkkelistä.

Kulunut viikko on hyödynnetty omaisuutta peratessa, mikä on osoittautunut jossain määrin haastavaksi mutta myös palkitsevaksi työksi. Jokainen tavara on kuitenkin pitänyt käydä läpi ja arvioida sen tarpeellisuus ja on ollut sinällään aika hämmentävää huomata mikä määrä tavaraa on säilötty nurkissa, jota ei loppujen lopuksi tarvitse tai tule koskaan käytettyä, siispä lopullisen haravoinnin tuloksena jäi kierrätyskeskukselle toimitettavaksi useita huonekaluja, tusina jätesäkillistä kenkiä, lakanoita, vaatteita, verhoja, astioita,leluja ym. hyödykkeitä joista luovumme enemmän kuin hyvillä mielin. Talvivaatteet, albumit, kirjat ja jokunen muu arvokas tavara ansaitsi tulla varastoitavaksi ja karsinnasta mukaan selvisi vain ne välttämättömimmät ja tärkeimmät huonekalut, astiat, lelut, pelit, kirjat ja vaatteet sekä muistoesineet joita tulisimme kaipaamaan kaukomailla. Huomenna odottaa vielä varaston perkaus ja sen jäljiltä kaikki alkaisi olla sitä myöten selvää jättää loppujen aarteidemme pakkaaminen muuttofirman kontolle.

Lapsetkin ovat aloittaneet uuden luvun elämässään kun eilen jouduttiin jättämään haikeat hyvästit sekä Katan mahtavalle hoitohenkilökunnalle että Topin matkakateutta poteville luokkatovereille ja opettajalle, joita tullaan varmasti muistelemaan vielä monesti matkan varrella. Topillakin alkaa jännitys hieman konkretisoitumaan ja mielen täyttää monenlaiset pohdinnat. Lapsen mieli kun on niin mahtavan avoin ja koskettava niin ei voi muuta kuin samaistua Topin mietintöihin että mitä me sitten osataan siellä uudessa maassa tehdäkään ja koittaa samalla vakuuttaa niin itselle kuin lapsellekin että meillähän on kaikki mahdollisuudet tehdä ihan mitä halutaan :).

Jos omaisuudesta luopuminen on käynyt suhteellisen tuskattomasti niin yhtä helppoa ei ole ollut hyvästien jättämiset rakkaille; tuskin on edelliset kyyneleet ehtineet kuivua poskilta kun joutuu kohtaamaan taas uuden taaksejätettävän ihmisen ja totuuden että näitä itselle tärkeitä henkilöitä ei tule näkemään aivan liian pitkään aikaan. Tässä vaiheessa pitäisi jo oppia jättämään ne maskarat aamulla laittamatta...

edelleen positiivisin ja innokkain mutta yhä enemmän haikein mielin,

Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti