tiistai 12. marraskuuta 2013

Korkeuksissa

Ihanaa, ensimmäinen hyvin nukuttu yö saapumisemme jälkeen!! Lapset saatiin unille hyvissä ajoin ennen puoltayötä ja hereille lähes normiaikoja. Uskaltaakohan jo toivoa yhtä onnistunutta suoritusta ensi yöltä?!?

Tänään aamu alkoi sateisena, joten perinteeksi muodostunut aamu-uintimme jäi väliin. Kävimme sen sijaan lasten kanssa tutustumassa asuntolamme kuntosaliin, jossa sitten rehkittiinkin hikipäässä, saaden hukattua hieman ylijäämäenergiaa juoksumatolla ja muissa jännittävissä vempeleissä. Päivä kului kämpillä pyykäten, ruokaa laittaen ja tavaroita purkaen, tosin se projekti jäi edelleen hieman vaiheeseen, hullun paljon tavaraa mahtuu kahdeksaan matkalaukulliseen!!

Teemu vapautettiin tänään ajoissa töistä, sillä meidät oli määrätty keskustaan täyttämään hakemus Teemun Employment passista sekä loppuperheen dependant passeista. Oikean paikan löytämisen kanssa meinasi tulla vähän kiire ja loppu matka meni jo juoksuksi että olisimme kerenneet paikalle meille varattuna aikana. Paperit saatiin kuitenkin täyteltyä ja sormenjäljet jätettyä, joten sen jälkeen meillä olikin mukavasti aikaa ihmetellä saaren eteläistä osaa kävellen Clarke Quayn metroasemalta Merlionin suuntaan. Topi odotti innoissaan pääsyä Singapore Flyrin, eli maailman korkeimman maailmanpyörän kyytiin, joten suuntasimme sinne siis. Flyerillä on korkeutta 165m ja sen kyydistä avautuu huikeat maisemat ympäri saarta. Ehdottomasti kokemisen arvoinen matka :)!!

                             
                                                    Singapore Flyer
Pikkumatkustajat eivät osanneet jännittää Flyerin kyydissä (samaa ei voi sanoa isommista ;) )

                                          Gardens by the bay

                                         Näkymää maailmanpyörän huipulta



Kuljimme Flyerille koko matkan Clarke Quaystä joenvartta pitkin ja ihailimme sitä pitkin kulkevia matkustajaveneitä sekä viihtyisiä pikku ravintoloita. Matkalla pysähdyimme ihmettelemään Singaporen symbolia, Merlionia eli merileijonaa; valkoista patsasta, joka on puoliksi leijona ja puoliksi kala ja sylkee vettä mereen. Kalan pyrstö kuvastaa Singaporea kalastuskaupunkina ja leijonanpää viittaa Singaporen alkuperäiseen nimeen Singapura, joka tarkoittaa Leijonan kaupunkia.
Marina Baystä löysimme myös saaren ylpeyden "kolmetolppaisen hotellin" katto-uima-altaineen. Tuo valkoinen moniulotteinen häkkyrä sen edessä on Art Sience museum ja Flyeristä avautui näkymä myös Gardens by the bayhin, joka kattaa sekä puolikaarenmuotoiset Cloud Forestin sekä Flower Domen, myöskin paikka johon täytyy ehdottomasti tutustua joku päivä vielä lähemmin!
Talot Marina Bayssä ovat huikean korkeita ja upeita ja täältä löytyy myös saaren hienoimmat ja kalleimmat hotellit.




        Taustalla Marina Bay Sands-hotelli. Kuvan oikeasta reunasta löytyy Merlion-patsas.


                                          Explanad-teatteri



                                         Marina Bay Sands-hotelli sekä Art Sience-museo

 Palasimme takasinpäin toista puolta jokea, mahojen jo muristessa, joten ryhdyimme etsimään sopivaa ruokapaikkaa. Sellainen löytyikin lukuisten seafood-ravintoloiden joukosta kun tyhjentävän myyntipuheen pitänyt tarjoilijatäti sai meidät ylipuhuttua maistelemaan kiinalaisia herkkuruokia sekä maankuulua Singapore Slingiä. Ruoka oli vähintään epäilyttävän näköistä, enkä osaisi edes määritellä sen tarkemmin mitä söin, mutta ihan uskomattoman hyvää, eipä luvannut täti liikoja ;). Kaikenkaikkiaan täällä saa kuljeskella yleensä aivan rauhassa, kukaan ei tuputa mitään. Jos tarjotaan ja kieltäydyt, saat olla rauhassa ja pyydettäessä neuvotaan ja autetaan, mutta näin suomalaisittain osaa arvostaa sitä että väkisin ei mitään ruveta kaupustelemaan.
                                          Singapore-river

                                                   Singapore Slingiä maistelemassa
                                  Ulkonäöstään huolimatta kertakaikkisen herkullinen annos :)
                                   Tällaisia rapujakin olisi päässyt halutessaan maistelemaan

                                          Me by the Singapore river

Maittavan aterian jälkeen ilta alkoi jo hämärtää, lapsia väsyttää ja jalkoja särkeä kävelystä, joten matkasimme metro-bussi-yhdistelmällä takaisin kämpille.

Mukava ja antoisa päivä; tänään ehti nähdä taas paljon uutta :). Nappulat tuhisseet sängyissään jo hyvän tovin, joten taidamme seurata esimerkkiä ja ihmetellä taas mitä huominen tuo tullessaan.

Myönnetään että ihan pikkusen ehtinyt jo kiintyä tähän "kylään", saattaahan tänne vielä kotiutua suuremmitta ongelmitta ;)

Kuulumisiin ystävät :)!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti