maanantai 3. maaliskuuta 2014

Sentosan rannoilla

Heippa toverit! Koska edellisestä blogipäivityksestä on kulunut jo pienehkö ikuisuus, yritän hiljalleen kiriä ja päästä jälleen ajantasalle kuulumisissa. Nyt siis harppaus viime kuun alkupuolelle, jolloin saimme isännän kotia maailmalta ja hyvästelimme samalla anopin kotimatkalle. Aikaeron vaivaama puoliso koitettiin pitää hereillä järjestämällä seuraavalle päivälle yhteistä ohjelmaa, joten suuntasimme Sentosan rannoille ihailemaan maisemia ja uiskentelemaan. Päivä oli hyvin kuuma ja rannat tyhjillään vain meitä varten, olihan kuitenkin maanantai iltapäivä. 


 Lapset rakastivat pulikointia meressä, jossa oli lämpimääkin lämpimämpää vettä!!
 Aloitimme rantakierroksemme Tanjong beachilta ja kuljimme rantaviivaa pitkin Palawan beachin kautta takaisin sentosa expressille päin.





Matkalla pysähdyimme ihmettelemään rapuja, kaloja, leikkipaikkoja, kulkemaan pitkin riippusiltaa pikkusaarelle, kipuamaan näköalatorniin sekä tietenkin uimaan. Rannalla kului mukavasti koko päivä ja seuraavana päivänä palattiinkin taas arkeen töitten ja suomi-koulun merkeissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti