Jälleen harppaus menneisyyteen, jolloin viikonlopun luontokohteeksi valikoitui Bukit Timahin luonnonpuisto. Bukit Timah on Singaporen korkeimman kukkulan (163m) ympärille sijoittuva suojelualue, johon kuuluu maan suurin yhtenäinen alkuperäinen sademetsäalue.
Matkustimme alkumatkan metrolla, jonka jälkeen vaihdoimme bussikyytiin ja viimeinen kilometri taittui kävellen. Päivä oli taas paahtavan kuuma ja olimmekin liikkeellä taas kuumimpaan mahdolliseen aikaan alkuiltapäivästä. Olimme pakanneet mukaan juomapullot sekä retkieväät ja täydensimme varmuuden vuoksi juomavarastojamme vielä infokeskuksesta löytyneestä juoma-automaatista, joten helteistä huolimatta läksimme reippaina matkaan.
Valikoimme lukuisista reittivaihtoehdoista sen helppokulkuisimman ja lyhimmän, olihan meillä kuitenkin rattaat matkassa, joten metsäreitit saattoi unohtaa. Heti ensimmäisenä vastassa oli jyrkkääkin jyrkempi ylämäki. Katan istuskellessa mukavasti rattaissa, Teemu pääsi koettelemaan kuntoaan puskemalla urhoollisesti jälkikasvuaan ylös mäen huipulle. Koska urakka alkoi melko pian vaikuttaa kokolailla kohtuuttomalta, houkuteltiin neiti omille jaloilleen jatkamaan matkaa.
Välillä pysähdyttiin ihmettelemään metsän kasvistoa ja arvuuttelemaan toinen toistaan omituisempia luontoääniä sekä hörppimään vettä.
Loputtomalta tuntuneen kipuamisen jälkeen alkoi itse kultakin välillä usko loppua perille pääsyyn, mutta matkan varrella näkyvät upeat maisemat palkitsivat retkeläiset.
Ylhäältä oli hienot näkymät Dairy Farm Quarry:n
Viimein pääsimme huipulle, jossa napostelimme eväämme ja hetken jalkojen lepuuttelun jälkeen aloitimme laskeutumisen samaa reittiä.
Kaikkialla oli varoituksia ja kieltotauluja, että apinoita kohdatessa niitä ei saisi mennä liian lähelle eikä ruokkia. Tähyilimme siis silmä kovana koko matkan josko meitä tällä kertaa onnistaisi näkemään edes vilauksen näistä paljon mainostetuista marakateista. Pettymykseksemme yhtään apinaa ei osunut silmiin, joten laskeuduttuamme päätimme jatkaa wc-käynnin jälkeen kotimatkaa. Teemu ja Kata jäivät odottelemaan meitä kun pistäydyimme Topin kanssa asioillamme ja huomasimme samalla että wc-tilojen vierestä lähti lautapäällysteinen reitti samaiselle louhokselle, jonka olimme jo nähneet ylhäältä käsin. Huomasimme, että pienen matkan päässä kävelyreitillä näkyi apina mutustelemassa löytämäänsä hedelmää, joten kiiruhdimme hämmästelemään tätä kaveria lähempää. Harmikseni puhelimeni kameroineen oli jäänyt rattaiden kyytiin, joten kiiruhdimme seuraavaksi hakemaan Teemua ja Kataa paikalle ja toivoimme, että marakatti ei ehtisi sillä välin kadota.
Kata oli ihastuksissaan päästessään näkemään apinan, joka luikkikin pian aarteineen puuhun piiloon. Päätimme kävellä vielä lyhyen matkan kaivokselle ja bongasimme matkalla useampiakin apinoita puissa roikkumassa.
Nyt oli siis kaivatut apinatkin nähty, joten saatoimme jatkaa hyvillä mielin kotimatkaa. Reitin varrelta löytyi vielä leikkipaikkakin keinuineen ja kiipeilytelineineen, jossa lapset viihtyivät vielä pitkän tovin.
Poistuessamme luonnonsuojelualueelta ja kävellessämme kohti bussipysäkkiä, näimme vähän matkan päässä kadun varrella ihmisiä, jotka olivat pysähtyneet katselemaan jotakin. Tullessamme lähemmäs, huomasimme, että koko tienoo oli täynnä noita etsimiämme apinoita. Niitä istui aidoilla, ihmisten terasseilla, tonkimassa roskiksia sekä juoksentelemassa pitkin teitä. Monilla oli mukanaan pikkuisia ja yhdellä roikkui aivan vastasyntyneen näköinen vauva-apina mahassa mukana tarrautuneena tiukasti kiinni emoonsa.
Apinoiden touhuja oli hauska seurata niiden tuijotellessa meitä vähintään yhtä hölmistyneinä kuin me niitä :D! Kata yritti innokkaasti houkutella apinoita tulemaan syliinsä, mutta koska neidillä ei omaksi harmikseen ollut niille mitään lahjuksia, päättivät apinat jättää kutsun noteeraamatta.
Apinaa ei siis tällä erää saatu matkaan mukaan, mutta paljon hyviä kuvia sekä hauskoja kokemuksia senkin edestä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti