perjantai 28. maaliskuuta 2014

Sembawang National Park

Singaporen pohjoisosasta löytyy Sembawangin luonnonpuisto, joka tarjoili erään perheviikonlopun retkikohteen.

Koska Sembawangiin on hieman työläämpi matkata, kuljimme sinne alkumatkan metrolla jonka jälkeen  vaihdoimme bussikyytiin ja loppumatkan kävelimme määränpäähämme, josta oli tarkoitus löytää uusi leikkipaikka sekä ranta.

Päivä oli jälleen kerran paahtavan kuuma, mutta leikkipaikka löytyi onneksi suht vaivatta ja hikisen leikkituokion jälkeen siirryimme ihmettelemään rantaa.


Rannalla näkyi paljon kalastajia ja ihmisiä retkeilemässä, mutta vesi oli sen verran likaista ja roskaista että se houkutteli vain harvoja uimaan. Tyydyimme siis nauttimaan eväistämme hämmästellen samalla kalastajien toimintaa lasten seuratessa tarkkana vierestä.




Elävät pikkuravut kalansyötteinä kiinnostivat pikkuväkeä kovin ja onnistuivatpa jopa säikäyttämään liian lähelle nenänsä työntäneen pienimmäisen pomppaamalla ulos astiasta karkuteille.



Täälläkin sai helpolla ajan kulumaan ja kalastuksen seuraaminen houkutti lapsia päästä itsekin kokeilemaan kalaonneaan. Ei muuta kuin onkiostoksille siis :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti