perjantai 11. huhtikuuta 2014

Gardens by the bay-children´s garden

Jälleen iso loikka menneisyyteen.

Koska ennestään jo tutuksi tulleeseen gardens by the bayhin, joka sijaitsee saaren eteläpuolella Marina Bayn tuntumassa, oli avattu lasten oma puutarha leikkipaikkoineen (ja vieläpä ilmainen!), oli sinne päästävä tietenkin tutustumaan.


Ja sen, joka kuvittelee Singaporen olevan pelkkä betonilähiö, todistetaan viimeistään nyt erehtyneen. Gardens by the bay edustaa ehkä Singiksen maisematarjontaa parhaimmillaan kauniine istutuksineen, upeine merimaisemineen sekä luontevasti sekaan soluttautuneine rakennelmineen.




Puutarhaan voi siis tulla vaan nauttimaan maisemista, leikittämään jälkikasvua, aterioimaan ja samalla tutkailemaan luonnon moninaisuutta erilaisine eläimineen ja kasveineen.

Ja mitäpä olisi leikkipaikka Singiksessä ilman vesisuihkuja?! Siispä uikkarit jalkaan ja vilvoittelemaan :)



Kun lutraamisesta oli saatu tarpeekseen, testattiin viereinen seikkailurata liukumäkineen, kiipeilyverkkoineen ja riippusiltoineen



Kun nuoriso saatiin uuvutettua, päästiin jatkamaan maisemien ihailua: täällä tosiaan silmä ja mieli lepää







Matkamme jatkui Marina Barragen suuntaan, makeanvedenkanaalin, joka on avattu vuonna 2008 muodostuen viiden joen yhtymäkohdasta ja tarjoillen enimmän osan Singaporeleisten juomavedestä sekä toimien  tulvamuurina.



Jäimme ihmettelemään täällä suosittua harrastusta leijanlennätystä, toinen toistaan suurempien ja näyttävämpien leijojen kilvoitellessa korkeuksissa.

Seuraavaksi pääsimme seuraamaan kanoottikisaa joukkueiden ottaessa mittaa toisistaan rumpujen lyödessä tahtia.


Vaikka Singaporen luonto onkin kaunis, näytti myös kaupunki meille parhaimmat puolensa kauniin i Light festivaalin muodossa valaisten rakennukset upeilla väreillä. Valoshown kruunasi musiikin säestyksellä tanssivat suihkulähteet. Tähän maahan ei voi olla rakastumatta!!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti